Ensimmäinen kvartaali tästä vuosisadasta on mennyt ja minä olen aloittanut ehkä viimeisen kvartaalini taiteilijana. Monen mielestä tämä saattaa olla turhaa spekulaatiota, mutta maailman tila on niin absurdi, etten pidä enää mitään mahdottomana tai liioiteltuna. Koen itseni vapaaksi taiteilijaksi. En odota suurta mainetta enkä kunniaa, mutta minä olen minä ja teen tinkimättä omaa taidettani.
Tämän vuoden testi on kierrättää uusia puuveistoksiani Helsingissä kirjastoissa. En usko kenenkää muun tehneen yhtä kattavaa ja mittavaa näyttelyiden sarjaa kuin minä viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Kirjastot eivät ole myyntipaikkoja, mutta uskon monen ilahtuneen töitteni kohtaamisesta. On hienoa, että kirjastot luovat mahdollisuuksia löytää jotain uutta ja yllättävää.
Taide on vuorovaikutusta, tunnetta ja jotain selittämätöntä. Minulta on mennyt näin kauan oppia ymmärtämään edes alkeita omasta tateestani, tekemisestäni, jota olen lapsesta saakka ihmetellyt. Ihmettelen vieläkin, mutta olen vapautumassa ehkä joistakin rajoituksista ja ennakkoluuloista. Joillakin tämä tapahtuu nopeammin, mutta minulla on ollut elämäni. Kiitos siitä. Juuri siksi ehkä olen se, mikä olen.
Nyt menossa oleva näyttelyni siirtyy toukokuuksi Käpylään, sieltä Pasilaan kesä- heinäkuuksi ja elokuuksi Rikhardinkadun kirjaston Hyllygalleriaan. Teen uusia veistoksia, koska vitriinien koko kasvaa ja ne ovat keskeisemmillä paikoilla. Syksy on vielä auki, mutta toivon löytäväni sopivia kirjastoja jatkossakin.
.jpg)
