torstai 31. toukokuuta 2012

Taidetta koteihin

Olen alkanut rakentamaan kotigalleriaani uutta  kokoonpanoa. Paraatipaikalle ovat jo päässeet kauan sijoitettuna olleet työt "Kivi" ja "Tyttö". Kivi on keramiikkaa j a tyttö betonia. Ne ovat valmistuneet jo melkein kaksikymmentä vuotta sitten.



Tämän hetken tuotanto koostuu pääasiassa puuveistoksista, otuksista. Niitä on esillä mm Helsinginkatu 14 A, Suomen Potilasliiton ikkunassa. Tavoitteenani on saada tuotettua niitä niin paljon, että saan niistä yhden suuren kokonaisuuden Galleria Dixiin. Uudenmaakadulle elokuusssa. Tapausta on tarkoitus juhlistaa 23. päivä Taiteiden Yönä. Tarjolla musiikkia ja villi lauma otuksia.


Lapinlahdella, Luovassa Puussa oli ennestään muutama otus ja kartutin valikoimaa kolmella uudella. Ne ovat Leppäsiä, Bertta sekä hänen kaksi tytärtään Elsa ja Siiri. Leppäsiä nekin. Entiset, sukua Leppäsille ovat pienempiä. Nimeltään ne ovat Alli Omena, Kaarina Koivu sekä Löppösten pikkuserkut Helga ja Hedvig.

Jatkan ahkerasti töitäni, vaikka olenkin lainannut taas uuden kirjan, Fred Vargasin "Jalattomat, elottomat". Asialla on taas Pariisin omalaatuisin komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Yritän lukea aivan pienen palan kerrallaan. Ihan vain virkistykseksi.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Saunasta saunaan

Saunoin lauantaina ja sunnuntaina Lapinlahdella, pihasaunassa. Muistelin samalla tämän saunavuoden alkua Koluveressä, Vilhelmin saunassa. Vuoden vimeisenä päivänä kaunista olkikattoista sauna ympäröi vielä lähes syksyinen maisema. Uudenvuoden päivä valjetessa vitivalkoinen lumi peitti kaiken. Kävelimme huikaisevassa valossa katsomaan lähellä sijaitsevaa Koluveren linnaa. Siellä on kuvattu Sofi Oksasen "Puhdistusta". Linnaa korjataan ja siitä tulee ilmeisesti hotelli. Ja vuosi aloitettiin lämmittämällä sauna uudelleen. 

 
Maanantaina saunoin Rääkkylässä Jukan kanssa, pihasaunassa. Pehmeiden löylyjen lomassa käväisimme ulkona "suihkussa". Vettä satoi sopivasti ja sehän virkistää. Toinen sauna jäi kokeilematta, mutta tämä saunavierailu pitääkin uusia mahdollisimman pian. Eikä saunasta voi antaa luotettavaa arviota yhden eikä kahdenkaan käynnin perusteella. Lapinlahden sauna on sen sijaan kotisaunani ja sitä ei tietenkään voita mikään muu.  Kotisauna on aina kotisauna.



Tiistaina tulin kotiin ja pääsin heti nykyiseen kotisaunaan, talon saunaan. Sauna se on tämäkin, vaikka onkin kerrostalon sauna. Olen huomannut, että tämän saunablogin kirjoittaminen on auttanut jo ainakin siinä mielessä, etten murehdi saunassa joutavia. Muistelen ehkä aikaisempia saunamuistoja, mitä olen kirjoittanut ja mitä aion kirjoittaa. Tulipa sitten mieleen, että olen sopinut käynnistä saunaseuran saunaan vielä ennen Juhannusta.

Perinteinen Lapinlahden poikien tammisauna saunottiin totuttuun tapaan Harjun saunassa ja kesäsauna on jo sovittu. Menemme uudelleen Lastun, Lasten Arkkitehtikoulun saunaan kesäkuun viimeisenä lauantaina. Yksi parhaimmista tuntemistani savusaunoista! Väärnin Taidepappilassa esitetään Juhani Ahon näytelmää "Papin rouva" ja lippuja kannattaa kysellä, josko sattuisi löytymään joku peruutuspaikka. Muutoinhan se on ollut loppuunmyyty jo kauan. 

Taidekeskuksessa avattiin upea näyttely "Rakkaat akat" viime torstaina ja esillä on naisaiheisia teoksia Tapani Kokolta ja monelta muulta tekijältä. Jo näyttelyesitekin on taideteos. Kannessa Tapani Kokon puupiirros kertoo hyvin näyttelyn teemasta. Ja kaikki naiskuvat ja veistokset ovat miesten tekemiä. Ja tekstit. Jään mielenkiinnolla odottamaan naisten kommentteja ja arvioita näyttelystä. Itse uskon, että tämä kokonaisuus saa yhtä hyvän vastaanoton, kuin viimekesäinen Hannu Väisäsen näyttely.

maanantai 7. toukokuuta 2012

Ei takkaa, ei tupaa




Olen aina ajoittain intoutunut lukemisesta. Kouluajoista saakka olen välillä paneutunut intohimoisesti sarjakuviin, scifiin, dekkareihin ja silloin tällöin jopa niin sanottuun parempaan kaunokirjallisuuteen.

Sain hiljattain Tyylidekkarilta kuuman vinkin: Fred Vargas ja erityisesti hänen teoksensa ”Ei takkaa, ei tupaa”. Ja voin heti ja suoraan sanoa, että se on teos. Harvoin olen innostunut lukemaan edes dekkaria lähes yhdeltä istumalta. Kyseessä on elämää, ihmisiä ja heidän edesottamuksiaan mitä suurimmalla lämmöllä ja myötätunnolla seuraava tarinankertoja.

Arkisesta ja vaatimattomasta asustaan huolimatta tämä pienimuotoinen ja suuria eleitä kaihtava tarina vetäisi minut mukaansa. Päähenkilön erkoinen persoona herättää sympatiaa ja mikäli voi suhtautua ennakkoluulottomasti sammakkoon lemmikkinä on ihastuminen pian syventynyt kiintymykseksi. Näin kävi ainakin minulle.

Päähenkilöllä, Louisilla on nimittäin rupikonna, Bufo, jota hän kuljettelee mukanaan. Milloin taskussa, milloin auton hansikaslokerossa. Heinäkuun helteillä hän yrittää pitää sen viileänä kastelemalla ja peittelemällä kostealla rievulla. Kirjoituspöydällä Bufo usein asustaa kynäkorissa ja huolimatta vähäisestä ja vaatimattomasta ulkomuodostaan on hänellä merkittävä rooli.

Oman vaikutuksensa minuun teki kuvattu miljöö, Pariisi, ranskalaiset nimet, päähenkilön merkilliset ystävät ja tietenkin hänen persoonansa. Hän on kirjan tapahtumien aikaan lopettanut ministeriössä tutkijana ja hankkii elantonsa kääntämällä paksua Bismarckin elämänkertaa. Louisin merkilliset ystävät kutsuvat häntä ”saksalaiseksi” tai Ludvigiksi. Hänen koko nimensä on Louis Kehlweiler.

Alkuteoksen nimi on Sans feu ni lieu, julkaistu 1997 ja 2003 käännetty suomeksi. Kirjan takakannessa kerrotaan kirjailijan syntyneen 1957 ja olevan siviiliammatiltaan arkeologi. Kirjoittamisen ohellä hän tutkii keskiaikaisten eläinten luita ja soittaa haitaria.

Se, että kyseessä on ilmeisesti tuottelias kirjailija antaa minulle toivoa useista miellyttävistä lukuhetkistä. Palautan lukemani kirjastoon ja teen heti tilauksen vähintäänkin yhdestä uudesta.

Saunakuvia

Juhani meni saunaan

Blogi meni saunaan


Saunablogin lyhyt historia

Aion täyttää nyt yhden harvoista uudenvuoden lupauksistani. Viime vuoden lopulla suunnittelin ja tein siitä juhlavan päätöksen uudenvuoden aatton: alan kirjoittamaan blogia. Otsikoksi päätin ottaa niin suuren ja kaiken kattavan aiheen kuin Saunablogi. Saunaan sisältyy meillä suomalaisilla niin paljon tunteita ja sauna kulkee meidän rinnallamme koko elämänkaaren.

Toisaalta sitä seuraa valtava määrä klisheitä ja uskomuksia. Saunaan liittyy paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiäkin. Mutta vaikka kovin moni suomalainen ei ole syntynyt saunassa ja varmaan harva on pantu alulle siellä, niin silti meidän tunne-elämämme on usein kuin suoraan savusaunan hämärästä. Hämärää, umpimielistä, mutta kuitenkin niin lämmintä.

Omiin muistoihini kuuluu sauna ja etenkin savusauna, jo lapsuudesta. Ensimmäiset löylyt sain naapurissa, Pajujärvellä. Isoisäni ja enoni kylvettivät minua ja äitini kertoi minun viihtyneen saunassa. Itse muistan paremmin ne hetket, kun minua pelotti saunan pimeys ja silmiä kirveltävä savu. Osuin mielestäni aina nokisiin seiniin ja jouduin uudelleen pestäväksi. Saippuakin kirvelsi silmiä. Myöhemmin on savusauna tuottanut paljon positiivisempia kokemuksia ja yleensä hämmästelen asiaan vihkiytymättömien ennakkoluuloja.

Monella sukulaisellani äidin puolelta on savusauna Ylä-Savossa. Aikoinaan melkein kaikilla oli ja nykyään, jos ei enää ole savusaunaa, niin on oikein hyvä puulämmitteinen kuitenkin. Muistan lämmöllä monia lapsuuden saunoja. Ilmari-enon pieni sauna Täperässä. Kolmikannan rinteeseen kaivettu sauna, jossa kylvin usein serkkujeni kanssa. Ja Viitarannan sauna, joissa oli mitä parhaimmat löylyt. Aivan erityisasemassa olivat Karikon Viannankosken rannoille sijoittuneet saunat. Siellä opin uimaankin serkkuni hyvällä opastuksella kosken pyörteissä.

Lapsuuden muistoja ovat helteiset päivät heinäpellolla ja lehmien paimentaminen. Lehmisavut ja kalareissut serkkuni opastuksella. Näitä sinänsä raskaita , välillä yksitoikkoisia ja arkisia puuhia ei voi olla muistelematta tietyllä kaiholla. Hikisen päivätyön jälkeen saunominen kosken rannalla tai uiminen peilityynenä iltana ovat varmaan asioita, jotka saavat monen ikäiseni sielun värähtämään. Ainakin, jos on viettänyt lapsuutensa itäsuomalaisessa maisemassa kaskisavujen juuri hälvettyä.

Tarkoitukseni on siis muistella saunoja, kertoa uusista saunakokemuksista ja pohtia elämän tarkoitusta. Ja jos en ihan siihen löydä vastausta niin etsin ainakin saunablogin tarkoitusta ja mielekkyyttä. Etsin ja ikävöin jotain sellaista, jota voidaan ehkä kutsua elämän viisaudeksi. Lähden tälle tielle nöyrin mielin ja olen iloinen jokaisesta löydöstä, ajatuksesta ja ideasta. Lähden etsimään saunan syvintä olemusta, elämän viisautta ja siinä sivussa pohdin ja ihmettelen niitä näit, mitä kulloinkin sattuu mieleeni putkahtamaan.