Ympyrä sulkeutuu aina

Tänään huomasin aloittaneeni saunablogin reilu kymmenen vuotta sitten. Ilmeisesti niihin aikoihin, kun jäin eläkkeelle. Lähetin kuvan yhtä vanhasta taulustani Lovisan taidelainaamoon. Se on nähtävissä netissä ja sen katsominen herätti minussa monia muistoja. Vuosi 2012 oli aivan äskettäin, mutta toisaalta siitä hyvin kauan aikaa.

Minun on kirjoitettava useammin. Huomaan, ties kuinka monennen kerran. Teksti ja kuvat auttavat hahmottamaan aikaa ja asioita. Ympyrä sulkeutuu taas.

Siitä tuli mieleeni tapaaminen opettajani kanssa. Hän oli vanhentunut, yli 90 vuotias on jo varsin iäkäs. Hän oli äidinkielen opettajani ja ainekirjoitus oli minulle henkireikä lukioaikana, Kuvaamataidon rinnalla. Pidimme toisiamme kädestä ja tiedän, että tämä oli meille molemmille jotain hyvin merkittävää. 

Ympyrä sulkeutuu aina, MOT.

  Tämäkin on nyt Loviisan taidelainaamossa ja nähtävissä netissä, mutta koska 

 en löydä sitä kymmenen vuotta vanhaa kuvaa juuri nyt , niin lisään sen tänne 

joskus myöhemmin.

Syksyn tultua Pasilassa

Kiertävä näyttelymme on parhaillaan esillä Pasilan kirjastossa. Koko lokakuun ajan.  Puuveistosten sekoitus on aseteltu kahteen lasivitriiniin portaikossa ja yhteen pöytävitriiniin alhaalla. Sen yläpuolella on kolme maalausta sarjasta "Leijuvat objektit". 

Näyttelyn punainen lanka on yhdistää kaksi erilaista kuvamaailmaa. Minun osoittain abstraktit veistokseni ovat vastakohtana, peilinä Juha Nuutin  hauskoille karikatyyreille.  Puusta pudonneita tarinoita. Ukkoja ja akkoja, kalastajia, golfin pelaajia. Muotoja ja esineitä. Pyörillä ja ilman. Jokainen saa tulkita tai ... vain ihmetellä.

     

    Japanilaisia vaikutteita  

    Narkissos

Uutta kohti

 Kauan on siitä, kun avasin saunablogin.  Lapsuuden savusaunat, kotipihan sauna ja kaikki kylpylät. Saunomisen lisäksi blogiin tuli mukaan taide. Ja elämä muutenkin. Filosofia. Kuvia taiteestani ja ajatuksia siitä ja sen tarpeellisuudesta.

Välissä on suuria aukkoja. En ole kirjoittanut, mutta pohtinut kaikkea sitäkin enemmän. Pitää yrittää joskus täyttää kartalta näitä valkoisia - tai mustia plänttejä. Pitäisi laittaa kuvia taiteestani. Kuvat saattavat kertoa jotain. Oleellista. Tai ainakin ne ovat oleellinen osa minua.

Mikkelin näyttely kaksi vuotta sitten oli  käänne. Koronan aikana sain töihini uutta väriä. Toisaalta jatkoin puun käsittelyä. Veistoksia, jotka ovat vieläkin kypsymässä ja odottavat omaa kasvamistaan taiteeksi.

Vuosi sitten järjestin yhdessä ystäväni Kati Helinin kanssa näyttelyn Loviisassa, Almin talossa. Liityin Loviisan taideyhdistykseen. Pieniä abstrakteja veistoksia. Puuta. Kotiutin ne ja siitä alkoi niiden koko vuoden jatkuva näyttelykierros Helsingin kirjastoissa.

Näyttely muuttui joka kuukausi aivan uudeksi aina kirjaston puitteiden mukaan. Ystäväni ja kollegani Juha Nuutti toi pienillä veistoksillaan aivan uuden elementin kiertävään näyttelyymme. Kaksi taiteen polkua yhtyi, alkoi hakea keskustelua toistensa ja katsojien kanssa. Taiteen ei ole pakko olla vakavaa. Meillä on mahdollisuus hassutella.