tiistai 8. tammikuuta 2013

Taidetta

Vain viisi yötä ja sitten alkaa uuden näyttelyn ripustus. Kuvittelen, ettei paine voi enää kasvaa suuremmaksi, mutta arvaan kuitenkin, että voi. Kyllä se kasvaa. Taiteen tekemisessä on monta vaihetta ja nyt ne sulautuvat yhdeksi sekavaksi vyyhdeksi. Aaamulla herätessä se tuntuu pahemmalta, illalla sen kanssa voi jo keskustella. Yöllä kerin sitä kuin pitkää siimaa ja toivon saavani suurenkin saaliin.

Samalla mietin taiteen tekemisen toista puolta. Myyntiä ja markkinointia. Nekin pitäisi hoitaa samaan aikaan. Kunhan saan avajaiset pidettyä, alan vakaasti ja huolella paneutumaan myyntiin. Teen inventaarion osaamisestani ja kehitän strategian ilmoittaa, mainostaa ja myydä tuotteitani. Turha piilottaa niitä kaappiin pölyttymään!

Keskeistä osaamistani taiteen ohella on työnohjaus. Niiden ydistelmänä syntyy tuotteita, jotka auttavat työnohjaajia heidän työssään. Taidetta työ- ja vastaanottotiloihin. Taide toimii monin tavoin ja auttaa katalysaattorina löytämään joko levollisuuden tunteen tai virittämään luovuuteen.

Kuva voi toimia peilinä ja auttaa usein löytämään ja tunnistamaan omia tunteitamme.  Sen merkitys voi lähestyä musiikin vaikutusta, jos se rentouttaa tai auttaa löytämään jotain uutta. Ahaa-elämys voi olla rakentava ja eheyttävä kokemus. Vau-elämys voi olla vielä enemmän!

Tässä esimerkkinä tulevasta näyttelystä kolme taulua, trilogia, triptyykki. Koko 50 x 70 cm, pigmenttiväriä vanerille, 6 mm.

Ensimmäisen nimi on "Etelässä on lämpimämpää"
 Toinen taulu "Ilta oli rauhaisa".
 Kolmas taulu on "Valaan laulu".




















Kun olen saanut näyttelyn ripustettua Lapinlahdella lämmitän saunan ja otan kunnon löylyt! Pääsen kotitalomme saunaan, pihasaunaan. Siskoni varmaan sen lämmittää. Puut kannetaan liiteristä ja vesi lämpiää padassa. Lumi peittää maan ja vietetään Nuutin päivän iltaa. Vajaan viikon kuluttua vuorossa onkin sitten Lapinlahden poikien Tammisauna, Helsingissä. Siitä ehkä seuraava blogi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti