tiistai 24. helmikuuta 2015

Kotigalleria kolmannen kerran

Kotigallerian kolmas, avajaiset taas Ystävänpäivänä, onnistui odotusten mukaisesti. Aivan kuten Oscar-gaalassa, ei mitään yllätyksiä tullut, mutta vieraita oli runsaasti. Ja tyylikästä. Ripustuksesta annettiin jälleen kerran kiitosta vaimolleni,  Lisa Enckelille. Järjestelyt olivat edellisiä kertoja paremmat tai sitten kokemus on tuonut rutiinia.

Joku vieraista ihmetteli taulujen alhaisia hintoja, mutta tarkoitus ei olekaan kiskoa suuria voittoja. Tärkeämpää on. että taide löytää ostajan, joka iloitsee siitä, taulu saa hyvän kodin ja taiteilija saa mahdollisuuden tehdä uutta. Taiteen tekemisessä olen kokenut merkittäväksi, että taide tulee nähdyksi ja arvioiduksi. Vaatii suunnatonta itsetuntoa tehdä taidetta ilman palautetta. Inhimillinen halu on tulla kuulluksi ja nähdyksi. Taulut ja veistokset haluavat erityisesti. Muutoin ne voivat kadota varaston sotkun ja pölyn alle.

Uutena piirteenä kotigalleria järjestää kotikonsertin lopettajaispäivänä sunnuntaina 8.3. Naistenpäivänä. Silloin cembalon soittaja Pilvi Listo-Tervaportti soittaa ranskalaisen  naissäveltäjän teoksia ja Bachia. Paikat on varattava facebookissa, koska tilaa on rajallisesti. (kts fb) Palaan asiaan pian.

Kotinäyttelyt ja -konsertit ovat yleistymässä. Muualla maailmassa tämä ilmiö on nähtävästi tutumpi ja siihen suuntaan kai meilläkin ollaan menossa. Olen keskustellut asiasta ja olemme todenneet verkostoitumisen ja sosiaalisen median tuovan uusia mahdollisuuksia.

Keväällä Kallio kukkii taas toukokuussa ja kotigalleria osallistuu tapahtumaan omalla näyttelyllä. Mukana ovat Iiris Bask valokuvilla ja Nina Bask maalauksilla. Minä tuon mukaan omia taulujani. Kerron myöhemmin lisää ja uskon, että näin vältyn näyttelyn jälkeiseltä depressiolta. Esittelen nyt esillä olevia kuvia nyt ja seuraavissa blogeissani. Mukavaa kevättä. Kyllä se kesä tulee.



Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn ja tapaamisiin, Juhani 0451046767


                      Maailman synty; pigmentti, mehiläisvaha vanerille98,5x98,5 cm, kehystetty, hinta 1250:-










Kallio; pigmentti, mehiläisvaha vanerille  20x20 cm, kehystetty, hinta 80:-





Kirkko; pigmentti, mehiläisvaha vanerille, 20x20 cm, kehystetty, hinta 80:-











 Sivullinen; pigmentti, mehiläisvaha vanerille,
39z47  cm, hinta 250:-



Namibia; pigmentti sekatekniikka puulevylle, 37x84 cm, hinta 720:-
 Europaeus; sekatekniika puulevylle, 36x95 cm, hinta 825:-



Satamasirri, pigmentti vanerille, 41x51 cm , hinta 180:-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti