Blogi meni saunaan

Saunablogin lyhyt historia

Aion täyttää nyt yhden harvoista uudenvuoden lupauksistani. Viime vuoden lopulla suunnittelin ja tein siitä juhlavan päätöksen uudenvuoden aatton: alan kirjoittamaan blogia. Otsikoksi päätin ottaa niin suuren ja kaiken kattavan aiheen kuin Saunablogi. Saunaan sisältyy meillä suomalaisilla niin paljon tunteita ja sauna kulkee meidän rinnallamme koko elämänkaaren.

Toisaalta sitä seuraa valtava määrä klisheitä ja uskomuksia. Saunaan liittyy paljon ennakkoluuloja ja väärinkäsityksiäkin. Mutta vaikka kovin moni suomalainen ei ole syntynyt saunassa ja varmaan harva on pantu alulle siellä, niin silti meidän tunne-elämämme on usein kuin suoraan savusaunan hämärästä. Hämärää, umpimielistä, mutta kuitenkin niin lämmintä.

Omiin muistoihini kuuluu sauna ja etenkin savusauna, jo lapsuudesta. Ensimmäiset löylyt sain naapurissa, Pajujärvellä. Isoisäni ja enoni kylvettivät minua ja äitini kertoi minun viihtyneen saunassa. Itse muistan paremmin ne hetket, kun minua pelotti saunan pimeys ja silmiä kirveltävä savu. Osuin mielestäni aina nokisiin seiniin ja jouduin uudelleen pestäväksi. Saippuakin kirvelsi silmiä. Myöhemmin on savusauna tuottanut paljon positiivisempia kokemuksia ja yleensä hämmästelen asiaan vihkiytymättömien ennakkoluuloja.

Monella sukulaisellani äidin puolelta on savusauna Ylä-Savossa. Aikoinaan melkein kaikilla oli ja nykyään, jos ei enää ole savusaunaa, niin on oikein hyvä puulämmitteinen kuitenkin. Muistan lämmöllä monia lapsuuden saunoja. Ilmari-enon pieni sauna Täperässä. Kolmikannan rinteeseen kaivettu sauna, jossa kylvin usein serkkujeni kanssa. Ja Viitarannan sauna, joissa oli mitä parhaimmat löylyt. Aivan erityisasemassa olivat Karikon Viannankosken rannoille sijoittuneet saunat. Siellä opin uimaankin serkkuni hyvällä opastuksella kosken pyörteissä.

Lapsuuden muistoja ovat helteiset päivät heinäpellolla ja lehmien paimentaminen. Lehmisavut ja kalareissut serkkuni opastuksella. Näitä sinänsä raskaita , välillä yksitoikkoisia ja arkisia puuhia ei voi olla muistelematta tietyllä kaiholla. Hikisen päivätyön jälkeen saunominen kosken rannalla tai uiminen peilityynenä iltana ovat varmaan asioita, jotka saavat monen ikäiseni sielun värähtämään. Ainakin, jos on viettänyt lapsuutensa itäsuomalaisessa maisemassa kaskisavujen juuri hälvettyä.

Tarkoitukseni on siis muistella saunoja, kertoa uusista saunakokemuksista ja pohtia elämän tarkoitusta. Ja jos en ihan siihen löydä vastausta niin etsin ainakin saunablogin tarkoitusta ja mielekkyyttä. Etsin ja ikävöin jotain sellaista, jota voidaan ehkä kutsua elämän viisaudeksi. Lähden tälle tielle nöyrin mielin ja olen iloinen jokaisesta löydöstä, ajatuksesta ja ideasta. Lähden etsimään saunan syvintä olemusta, elämän viisautta ja siinä sivussa pohdin ja ihmettelen niitä näit, mitä kulloinkin sattuu mieleeni putkahtamaan.