torstai 31. toukokuuta 2012

Taidetta koteihin

Olen alkanut rakentamaan kotigalleriaani uutta  kokoonpanoa. Paraatipaikalle ovat jo päässeet kauan sijoitettuna olleet työt "Kivi" ja "Tyttö". Kivi on keramiikkaa j a tyttö betonia. Ne ovat valmistuneet jo melkein kaksikymmentä vuotta sitten.



Tämän hetken tuotanto koostuu pääasiassa puuveistoksista, otuksista. Niitä on esillä mm Helsinginkatu 14 A, Suomen Potilasliiton ikkunassa. Tavoitteenani on saada tuotettua niitä niin paljon, että saan niistä yhden suuren kokonaisuuden Galleria Dixiin. Uudenmaakadulle elokuusssa. Tapausta on tarkoitus juhlistaa 23. päivä Taiteiden Yönä. Tarjolla musiikkia ja villi lauma otuksia.


Lapinlahdella, Luovassa Puussa oli ennestään muutama otus ja kartutin valikoimaa kolmella uudella. Ne ovat Leppäsiä, Bertta sekä hänen kaksi tytärtään Elsa ja Siiri. Leppäsiä nekin. Entiset, sukua Leppäsille ovat pienempiä. Nimeltään ne ovat Alli Omena, Kaarina Koivu sekä Löppösten pikkuserkut Helga ja Hedvig.

Jatkan ahkerasti töitäni, vaikka olenkin lainannut taas uuden kirjan, Fred Vargasin "Jalattomat, elottomat". Asialla on taas Pariisin omalaatuisin komisario Jean-Baptiste Adamsberg. Yritän lukea aivan pienen palan kerrallaan. Ihan vain virkistykseksi.

1 kommentti:

  1. Tämän päivän saunatekoni oli, että liityin facebookissa ryhmään Rajaportin sauna. Aion päästä sinne mahdollisimman pian, vaikka ei saunajutut ikinä oliskaan kovin kiireisiä. Pikemminkin päinvastoin. Asia hoituu sitten, kun on se aika.

    Rajaportin sauna
    www.pispala.fi

    VastaaPoista